Pieniä Alkusanoja:
Moikka kaikille.
Tämä on minun ensimmäinen blogini. Bloggauskipinäni iski, kun näin ystäväni Riikan upean blogin. Päätin sitten tehdä omankin Yritän tehdä tästä kesäblogin, johon kerään kesäni hippuhetket, ja jos innostusta riittää, miksen talvenkin ? (:
Here I am:
Olen 14v tyttö ja tulen Espoosta. Harrastuksiini kuuluu jalkapallo ja kavereiden kanssa chillailu (:
To 7.6.2012
Eilen käynnistyi Suomen suurin tyttöjen jalcapallo Cup, johon osallistuimme koko joukkueen voimin. Ensimmäiset 2 peliä pelattiin Helsingin Käpylässä. Tulihan sieltä 3-1 voitto, mutta myös tappio.
Tänäänkin tuli 2 tappiota. Turnauspäivän loputtua alkoi 30 minuutin, kuuma ja hiostava bussimatka.
Kotona tylsistyin ja päätin ottaa yhteyttä vanhaan ystävääni Sofiaan, jonka kanssa on ollut jo pitkään riitaa.Päätimme mennä takapihalle ottamaan muvia.
1h kului kuvi räpsiessä. Kun into hiipui, soitimme myös Julian ja Saran. Menime järven rantaan, ottamaan tietysti lisää kuvia.
Nopeasti se kamera täyttyikin 200:n kuvaan ja lähdettiin kotiin tyhjentämään. Matkalla sain ajatuksen tästä blogista.
Kuvia siirtäessä koneeni sekosi. Meillä meni hermot ja päätimme jättää kuvat rauhaan.
Lähdettiin Sofian kanssa Mc Donaldsiin.
Katsoimme bussin valmiiksi; 10 minuuttia aikaa. Olime jo lähdössä ivesta, kun tajusin, ettei minulla ollut Visa-korttia mukana. YllätysYllätys; se oli tehnyt katoamistempun. Etsimme sitä hiki hatussa, kunnes löysimme.
Aikaa oli vielä 2 minuuttia. Nappasin kameran pöydältä ja lähdmme. Näimme kuinka edessämme meni bussi ohi. Juoksimme bussin perään ja vilkaisin takaosaa: juoksimme väärää bussia takaa. Hengästyneinä ja hymysuin jäimme pysäkille. OMA bussimme lopulta tuli.
Bussissa räpelsin kaeraani, otinkuvan Sofiasta ja huomasin näytöllä tekstin: '' EI MUISTIKORTTIA''. Siinä vaihessa tajusin, että muistikortti oli jäänyt tietenkin koneeseeni :D
Tulimme kotiin n. 21:30
Hyvää Kesää kaikille ja tästä se lähtee !
♥: Ria